

Huippusaavutus luonnonvaraisen peltopyykannan hoidossa
Vuoden 2003 keväänä tilalta löytyi 3 villiä peltopyyparia. Tuolloin aloitettiin elinympäristönhoitotyöt sekä intensiivinen pienpetokontrolli. Seuraavana keväänä tilalle lisäksi siirtoistutettiin yhdeksän villiä pyyparia Itä-Englannista. Siirtoistutuksen varsinaista merkitystä lopputulokseen ei kyetä arvioimaan, mutta joka tapauksessa hoidon myötä pyykanta lähti voimakkaaseen kasvuun ja on sittemmin lähes tuplaantunut joka vuosi. Kuluvan vuoden keväänä pareja havaittiin 337, ja syyskanta tällä kasvinviljelyä ja lammastaloutta harjoittavalla tuhannen hehtaarin tilalla on nyt 2500-3000 lintua. Viimeisenä kolmena vuonna kannan tuottoa on myös jo korjattu saaliina talteen parisenkymmentä prosenttia.
Siinä missä Suomessa painotetaan vesiensuojelua, Englannin ympäristötukiohjelma korostaa biologisen monimuotoisuuden ylläpitoa maatalousympäristössä. Norfokin herttuan tilalla toteutetaan valikoituja Higher Level Sterwardship erityistukitoimia. Tilan luonnon- ja riistanhoitotoimien myötä ovat useammankin silmälläpidettävän lintulajin kannat moninkertaistuneet ja paremmalla tolalla kuin seudulla kertaakaan sitten 1960-luvun. Myös luonnonvaraisten kasvien ja selkärangattomien kannat – joukossa joitain valtakunnallisesti uhanalaisiakin – ovat kohentuneet.
Kuvattu vajaan vuosikymmen kuluessa tapahtunut kehitys Norfolkin herttuan tilalla on varmasti yksi parhaita esimerkkejä siitä, kuinka talouskäytössä olevalla maalla suoritettu, ja riistavaran hyödyntämisestä motivaationsa saava määrätietoinen elinympäristönhoitotyö hyödyttää koko luonnon monimuotoisuutta.
Takaisin >
- Järki-hanke laajeni
- Uusi hanke maatalousympäristön riistan ja monimuotoisuuden parissa
- Huippusaavutus luonnonvaraisen peltopyykannan hoidossa
- Peltopyiden perimää tutkitaan Oulussa
Makkarakoskentie 5A as 1
29600 Noormarkku sakari @ luontojariista.fi
www.luontojariista.fi