Maatalouden ympäristötuen riistakantoja ja luonnon monimuotoisuutta edistävän luonnonhoidon mahdollisuudet
Vuoden 2011 loppupuolella Luonnon- ja riistanhoitosäätiö käynnisti maatalousluonnon monimuotoisuuden hoidon monihyötyjä yhteen nivovan selvityshankkeen. Hankkeen ensivaiheen tavoitteena on suodattaa asiantuntijahaastatteluiden, tutkimustiedon ja käytännön työntekijöiden, eli maanomistajien, avulla sopivasti jalostettua tietoa maa- ja metsätalouspoliittisen päätöksenteon tueksi. Konkreettisena osana hankkeen puitteissa ollaan mukana tulevan Maaseudun kehittämisohjelmakauden suunnittelussa osallistumalla ympäristötuen valmisteluun niin alatyöryhmissä kuin sidosryhmätyöskentelyn avulla.
Hankkeessa pyritään löytämään pullonkaulat, jotka hidastavat nykyisen ympäristötuen parhaiten ympäristön tilaan vaikuttavien toimenpiteiden toteutettavuutta, ja pyrkiä löytämään niihin ratkaisuja tulevaa ohjelmakautta silmällä pitäen.
Ensimmäisen vaiheen aikana valmistuu asiantuntija-analyysi nykyisen ympäristötuen hyvistä ja huonoista puolista ja perustellut esitykset tulevan kauden toimenpiteiksi. Tavoitteena on löytää toimenpiteet, joilla maatalousympäristön monimuotoisuutta pystytään kohentamaan mahdollisimman kustannustehokkaasti, normaalien viljelytoimien rinnalla.
Hanketta rahoittaa maa- ja metsätalousministeriön kala- ja riistaosasto.